Hei,

nimeni on Jack Barry.

(Viereisessä kuvassa olen pisin kaveri.)

 

 

Olen kotoisin New Yorkista, kasvoin Long Islandilla, josta muutin Suomeen vuonna 1980. Ensimmäinen kotini Suomessa sijaitsi Lappeenrannassa, jossa opetin englantia paikallisessa Suomi-Amerikka-yhdistyksessä ja pelasin koripalloa Lappeenrannan NMKY:ssä.

Seuraavat 20 vuotta jatkoin englannin opettamista ala- ja yläkouluissa, Helsingin yliopistossa sekä ammatillisissa oppilaitoksissa ja aikuiskoulutuskeskuksissa ympäri Suomea, mm. Lappeenrannassa, Lapualla, Seinäjoella, Forssassa, Vantaalla, Helsingissä ja Espoossa.

Opettaessani amerikkalaista kirjallisuutta Helsingin yliopistossa vuosina 1988–1989 tapasin insinöörin, joka kaipasi ääntämisharjoituksia ennen lähtöään töihin Maailmanpankkiin Washingtonissa. Hän suositteli minua opettamaan englantia Tiehallinnon (nykyisin Liikennevirasto) työntekijöille. Täten tutustuin suomalaiseen julkiseen sektoriin.

Tämän tapaamisen seurauksena perustin oman yritykseni, joka keskittyy kehittämään innostuneiden oppijoiden englannin taitoja. Asiakkainani on etenkin liikenteen ja kuljetuksen asiantuntijoita, insinöörejä sekä asumisen, ympäristön ja lääketieteen parissa työskenteleviä.

Nyt asun Espoossa ja pyöritän English with Jack -yritystäni. Yritykseni kautta tuon englannin oppimiseen 36 vuotta kokemusta ja iloa. Opetan sekä yksityisiä henkilöitä että yritysasiakkaita niin työhön kuin vapaa-aikaan liittyvissä kielitaidoissa. Silloin kun en opeta, nautin valokuvaamisesta, pyöräilystä, uimisesta ja amerikkalaisesta nykyrunoudesta.

LinkedIn-profiilini

Puhutaan paremmin yhdessä.

Ota yhteyttä